Tervetuloa Jinka-Vaaput yrityksen nettisivuille!

Käsityönä tehtyjä vaappuja, kuvia saaliista ja mukaansa tempaavia tarinoita reissuilta.
Jinka-Vaaput historia
Jinka-Vaaput historia juontaa juurensa 80-luvulle, jolloin Jani vuoli puusta itselleen vaappuja, innokas kalastava pikkupoika kun oli. Varsinainen uusi vaihe käynnistyi 2004, jolloin rivitalon varastoon kehkeytyi pieni työtila vaapunvalmistukseen. Aluksi valmistuserät olivat tosi pieniä ja menetelmätkin vielä hyvin alkeellisia. Vaapuilla alkoi kuitenkin saada saalista, ja into valmistuksen kehittämiseen kasvoi. Fiilis omavalmisteisella saadusta saaliista oli ihan erilainen ja nopeasti tapahtui käänne, että omavalmisteet syrjäyttivät aiemmin käytössä olleet vaaput kokonaan. Tässä kohtaa jouti muut vaaput myydä pois.


Seuraavalle tasolle vaapunvalmistus nousi 2008 uuden kodin piharakennuksessa, johon rakennettiin oma työtila harrastukselle parempi puitteineen. mm. liesituuletin kärynpoistoa varten ja hyvät työtasot mahdollistivat ergonomisemman ja puhtaamman työskentelyn. Tällöin vaapunrakentelusta alkoi tulla lähes päivittäistä puuhaa, ja pikkuhiljaa vaappuja syntyi myös kavereiden siimojen päähän testattavaksi. Koeuittoallasta ei tässä kohtaa vielä ollut, ja pitkien talvien aikana syntyi tuotantoa ilman koeuittomahdollisuutta. Vasta keväisin pääsi todentamaan talvella syntyneen työn jäljen kunnollisuuden avoveden äärellä.
Nykyhetki
Nykyinen vaapunvalmistusverstas nousi edeltäjäänsä selvästi paremmalle tasolle Laukaan kirkonkylälle muuton myötä. Piharakennukseen tehtiin hyvä työtila, ja samalla hankittiin myös koeuittoallas, jolloin ympärivuotinen koeuittaminen mahdollistui. Pikkuhiljaa vaappuja alkoi valmistumaan aiempia isompia määriä, ja omat ja kavereiden saalispalautteet kannustivat jatkamaan harrastustoimintaa.


Jani aloitti kevytyrittäjänä vuonna 2020 ja perusti Jinka-Vaaput tuotenimen. Tässä vaiheessa kysyntä laajeni kaveripiirin ulkopuolelle, ja yhteydenotot ovat tuon jälkeen jatkuvasti lisääntyneet. Myyntikanavat ovat toistaiseksi Instagram ja Facebook, mutta verkkokaupan sarallakin on lähitulevaisuudessa tapahtumassa.
Vaapunvalmistuksen ohessa tärkeässä roolissa on ollut oma kalastusharrastus, joka on aiempina vuosina keskittynyt lähinnä keskisuomalaisille järville. Viime vuosina pohjoisen reissut ovat myös lisääntyneet, ja tuotevalikoimakin on laajentunut myös Lapin vesille sopivaksi.